Amerikassa pärjäävät parhaiten startupit ja tuotantoautomaation valmistajat 28.8.2014

USA:n vahva kasvu yllätti

► Bruttokansantuote kasvoi 2014 toisen neljänneksen aikana 4,0%, mikä on yli kaksinkertainen kasvu verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan.

► Kesäkuussa Yhdysvaltojen teollisuuden tilaukset kasvoivat runsaan prosentin ennätykselliseen 503 miljardiin dollariin. Lisäys ei tunnu rajulta, mutta se on suurin yli kolmeen vuoteen. Huhti-kesäkuussa yksityiset investoinnit lisääntyivät peräti 17 prosenttia.

► Ekonomistien konsensusennuste on, että USA:n talous jatkaa loppuvuoden yli kolmen prosentin kasvuvauhtia.

Lue lisää

Mitä pitää tietää, kun rekrytoi myyntiedustajaa Yhdysvalloissa

Monen Yhdysvalloissa bisnestä aloittavan suomalaisyrityksen ensiaskare on myyntihenkilöstön palkkaaminen. Rekrytoinnissa on aina omat haasteensa, mutta Yhdysvalloissa asiaan liittyy myös monia erityispiirteitä. Tiesitkö esimerkiksi, että

► Yhdysvalloissa myyntihenkilöstön vuosittainen vaihtuvuus on yli 30%.

► Selvitysten mukaan jopa 55% sikäläisistä myyjistä pitäisi tehdä jotain muuta kuin myyntiä ja jäljelle jäävistäkin 20-25% myy itselleen sopimattomia tuotteita. Toisin sanoen epäammattimaisesti suoritetuista myyjien rekrytoinneista vain joka neljäs tai viides onnistuu.

Lue lisää

Mitä pitää tietää, kun perustaa yhtiön Yhdysvalloissa

Oikeustieteen tohtori Leonard A. Goldman New Yorkista valottaa asiaa oikeudellisesta näkökulmasta englanniksi pitämässään webinaarissa 24.9.2014. Esitelmän inspiroivia pääkohtia:

► Mitä etuja saavutat perustamalla Yhdysvaltoihin sikäläisen yrityksen verrattuna siihen, että perustetaan sivutoimisto muualle toimivalle yritykselle.

► Osavaltiokohtaiset eroavaisuudet ja laaja kirjo erilaisia yritysmuotoja, joita voit käyttää.

► Missä tilanteissa kannattaa oman itsenäisen yrityksen sijaan perustaa yhteisyritys (Joint venture).

► Ydinkohdat yritysten välisiä yhteistyösopimuksia tehtäessä.

Lue lisää

Ota yhteyttä!

Simo J. Lahtinen, toimitusjohtaja
simo.lahtinen@capteeni.com
www.capteeni.com

Capteenin yhteystiedot Suomessa:
Capteeni Oy,
Tapulinkatu 33,
33400 Tampere
Puh. 0400 400 200

Yhteystiedot Yhdysvalloissa:
Capteeni LLC, Fairfield, Iowa
Tel +1 641.451.1906
Capteeni Regional Office, St. Louis, Missouri
Tel +1 213.700.0631

Share on
Share on FacebookShare on LinkedInShare on Google+Tweet about this on Twitter