Vai ei rahoitusta saatavilla? Finnvera: Ei pidä paikkaansa
Yritykset ovat alkuvuonna innostuneet hakemaan rahoitusta Finnveralta. Myönnetyn rahoituksen määrä on kasvanut 45 prosenttia edeltävään vuoteen verrattuna.

Finnveran liiketoimintajohtaja Katja Keitaanniemeä ärsyttää puhe siitä, että rahoitusta ei olisi yrityksille saatavilla. ”Se ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Saamme sata rahoitushakemusta päivässä ja niistä hyväksytään 80. Prosentti ei voi olla suurempi, sillä silloin rahoittaisimme kannattamattomia hankkeita”, sanoo Keitaanniemi. ”Yksikään kannattava hanke ei nyt jää ilman rahoitusta”, hän väittää.

Finnveran alkuvuonna myöntämän rahoituksen määrä on kasvanut 45 prosenttia edeltävään vuoteen verrattuna. Hakemuksiakin on tullut euromääräisesti mitattuna yli 30 prosenttia enemmän vuotta aiemmin. ”Toivon, että se kertoisi siitä, että tunnelin päässä näkyy valoa. Suurilla yrityksillä on tilauskirjoissa piristymistä, ja pikkuhiljaa se näkyy myös pk-yrityksissä”, Keitaanniemi sanoo.

Hän uskoo, että yritysten aktivoitumiseen on ennen kaikkea syynä Finnveran vuoden alusta muuttunut luottopolitiikka ja mandaatti, joka sallii sen ottaa aiempaa enemmän riskiä ja rahoittaa uudenlaisia yrityksiä.

Taloudeltaan vakaille yrityksille Finnvera tarjoaa vakuudetonta kasvurahoitusta, jossa se lainaa saman summan kuin yrityksellä on omaa pääomaa ja pankin rahaa yhteensä.

Huhtikuun alusta lähtien alkuvaiheen yritys voi saada hyvien luottotietojen perusteella enintään 80 prosentin takauksen 100 000 euron lainaan.
Pienyrityksiä Finnvera voi rahoittaa kokonaan ilman pankkia 50 000 euroon asti.

Lähde: Kauppalehti

Linkkejä:
Vientikaupan rahoitusohjelma: http://www.finnvera.fi/Vienti-ja-kansainvaelistyminen/Kasvua-kansainvaelisiltae-markkinoilta/Vientikaupan-rahoitus-ohjelma
Katso myös Suomen Yrittäjien rahoitusopas: Kansainvälistymisen ja kasvun palvelut ja rahoitus 2015 (PDF)

Share on
Share on FacebookShare on LinkedInShare on Google+Tweet about this on Twitter