Yhdysvaltain taloudellinen noste on nyt alkanut näkyä myös asuntomarkkinoilla. Viimeisimmät todisteet asuntomarkkinoiden positiivisesta kehityksestä tulivat Home Depotin suunnalta. Tämän maailman suurimman rautakaupan juuri julkistetut luvut olivat ennätysmäisiä. Kuluttajat käyttivät nyt rahaa ensimmäistä kertaa enemmän kuin lamaa edeltävänä vuonna 2006.

Tämä viittaa siihen, että amerikkalaiset kuluttajat käyttävät entistä enemmän rahaa hankkimiensa kotien sekä myytäväksi tarkoitettujen kiinteistösijoituskohteiden ehostamiseen. Näyttää siltä, että asuntomarkkinat ovat palaamassa lamaa edeltävään tasoon, hitaasti mutta varmasti.

“Asuntomarkkinoilla on nyt jatkuvaa myötätuulta”, sanoo Home Depot:n talousjohtaja Carol Tome.

Home Depotin kova menestys on huomattu myös sijoittajien portfolioissa. Se on siivittänyt yhtiön osakekurssin 3% korkeammalle kuin koskaan aiemmin. Viime vuodesta on noustu huimat 47%.

Home Depotin mukaan kaksi tärkeintä indeksiä: asuntomarkkinoiden kasvu sekä uusien talojen rakentaminen ovat jo tässä vaiheessa yhtiön ennusteiden edellä. Myös kotien arvo on tasaisessa kasvussa.

“Kuluttajien uskoessa kotinsa olevan sijoitus eikä kulu, heidän kulutustapansakin on erilainen. Me huomaamme tämän.” Tome kertoo.

Amerikkalaiset käyttävät entistä enemmän rahaa kodinkoneisiin, työkaluihin, putkiin, koristeisiin, valoihin sekä keittiön ja kylpyhuoneen lattioihin.

Toinen postiivinen merkki USA:n asuntomarkkinoiden kasvusta on Home Depotin mukaan isojen, yli 900 dollarin suuruiset ostosten määrän lisääntyminen useilla prosenteilla. Home Depotin ennusteen mukaan myynti kasvaa kesän jälkeen 3,5% tasolla. Ensi vuoden heinäkuuhun mennessä ennustetaan 8% kasvua.

Lähde: CNN

Share on
Share on FacebookShare on LinkedInShare on Google+Tweet about this on Twitter