Suurten rahoitusalan yhtiöiden kiinnostus ajaa ylös bitcoinin arvoa. Myös Nordea on kiinnostunut lohkoketjuteknologiasta.

Virtuaalivaluutta Bitcoinin arvo on noussut tasaisesti seitsemän viikon ajan, pisimpään sitten marraskuun 2013. Syitä tähän on monia, mutta markkinoilla uskotaan etenkin kahteen vauhdittajaan: perinteisten rahoitusalan firmojen kiinnostukseen ja Kiinan talouskehitykseen.
Viime aikoina on käynyt selväksi, että vakiintuneet rahoitusalan yhtiöt ovat hyväksyneet bitcoinin olemassaolon ja kiinnostuneet siitä. Tämä johtuu pitkältä virtuaalivaluutan taustateknologiasta eli blockchain-/lohkoketjuteknologiasta, jota pankit toivovat voivansa soveltaa omassa toiminnassaan.
Lohkoketjutekniikasta ovat innostuneet muun muassa pankkijätit Goldman Sachs ja Morgan Stanley – sekä esimerkiksi Nordea. Ryhmän pankit tekevät yhteistyötä yhdysvaltalaisen R3-yhtiön kanssa teknologian kehittämiseksi.
Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan tutkija Timo Seppälä arvioi lokakuun alussa Taloussanomille, että lohkoketjuteknologia voi mullistaa pankkien toiminnan.
Alaa seuraava analyytikko Gil Luria Wedbush Securitiesilta arvioi uutistoimisto Bloombergille sijoittajien järkeilevän, että monet tulevaisuudet ohjelmistot pankkialalla perustuvat virtuaalivaluutan teknologiaan. Mikäli nämä ohjelmistot menestyvät, bitcoinin arvo nousee.
Monet arvioivat myös, että Kiinan taloudellinen epävarmuus voi vahvistaa bitcoinia. Näiden spekulaatioiden mukaan kiinalaiset sijoittajat keksisivät uusia keinoja siirtää varojaan ulos maasta, ja bitcoin tarjoaa tavan kiertää pääomakontrollit.

Lähde: Talousanomat-Bloomberg

Share on
Share on FacebookShare on LinkedInShare on Google+Tweet about this on Twitter