Propellipäät istuttavat virtapiirejä 3D-printtereiden hurinassa Piilaakson kiihdyttämöissä ja hautomoissa. Pääomasijoitusten määrä laitefirmoihin kasvoi viidessä vuodessa 30-kertaiseksi.
Piilaaksossa tuunataan nyt laitteita. Ilmiö on niin tuore, että puolet 41:stä korkeimpaan arvostukseen yltäneistä laitestartupeista on vasta muutaman vuoden ikäisiä. Yli miljardin arvostukseen on yltänyt näistä neljännes. Ensimmäiseksi listautujaksi kiri kameravalmistaja GoPro. Älytermostaatteja ja -palohälyttimiä valmistava Nest, kuuloke- ja streaming-palveluyritys Beats ja virtuaalilaseja kehittävä Oculus taas tulivat ostetuiksi hyvään hintaan.
Kuluttajapuolella puettava teknologia ja älykellot saavat mediahuomiota, mutta niiden edustus menestyjien joukossa on vähäinen. B2B-markkinaa dominoivat robotit sekä dronet.
Perinteisesti startupit ovat keskittyneet ohjelmistoalaan. Nyt on fyysisten laitteiden ideointi, valmistus ja testaus nopeutunut niin paljon, että niitä voidaan tuottaa samalla vauhdilla kuin ohjelmistoja.
Lean Hardware -ajattelu on opettanut tehokkaisiin työtapoihin. Vauhdilla skaalautuvien ohjelmisto- ja laitefirmojen kasvukäyrät ovat alkaneet näyttää samanlaisilta.
Miniatyrisointi ja 3D-tulostimet nopeuttavat prototyyppien rakentamista. Verkon alustoilla voi tuunata lopputulosta. Taiwan ja Kiinan Shenzen tarjoavat peruskomponenttien lisäksi valmistajaverkoston.
Vertaistukea löytyy. Alan osaajat kerääntyvät oppimaan toisiltaan Hackerspace ja Fablab-tiloihin sekä Hardware-kiihdyttämöihin ja monille Maker Faire -tuunaajamessuille. Suomessa on useita Helsingin HackLabin kaltaisia tiloja ja Espoossa järjestetään Mini Maker Faire.

Verkossa laitevalmistajien ympärille muodostuu yhteisöjä, kuten 3D-tulostinvalmistaja Makerbotin Thingiverse. Uutuudet kuten Oculus ja Leap Motion ovat nekin keränneet innokkaan kehittäjäyhteisön.
Moni tulokas toimii esineiden internetin alueella. Lähes kaikissa laitteissa on ohjelmisto tai ne voidaan yhdistää verkkoon älypuhelimen bluetoothin tai wifin välityksellä.
Piilaakson pääomasijoittajat ovat perinteisesti suhtautuneet varauksella laitefirmoihin, sillä ne ovat tarkoittaneet suuria investointeja ja kysynnän hidasta kartoitusta kivijalkakaupoissa. Nyt on rahaa alkanut löytyä. Vuonna 2014 sijoituksia tehtiin jo 3,5 miljardia, kun 2010 määrä oli vasta 10 miljoonaa.
Laite voi olla sijoittajalle jopa ohjelmistoa helpommin lähestyttävä: sitä voi konkreettisesti koskettaa.
Kuluttajat ovat perinteisesti varoneet verkkokaupasta ostamista, etenkin jos tuote on ollut vielä keskeneräinen. Nyt innokkaat aikaiset käyttäjät kerääntyvät joukkorahoitusalustoille testaamaan uutuuksia ja sparraamaan yrittäjiä.
Joukkorahoitus onkin noussut laite-startup-ekosysteemin tärkeäksi osaksi, jossa testataan kysyntää ja tehdään ennakkomarkkinointia, oli kyse sitten edullisesta kuluttajatuotteesta tai kalliista yritysmarkkinoille suuntaavasta laitteesta.
Suomalaiset startupit ovat huomanneet mahdollisuuden. Unen laatua mittaava Beddit-palvelu keräsi 500 000 dollaria Indiegogosta.
Hyvinvointisormus Oura sai 651 000 dollarin potin, rullilla varustettu kamerajalusta CineSkates haali 486 000 dollaria ja kuulokejohtojen organisoija Wishbhone liki 30 000 dollaria Kickstarterista.

Kauppalehti 11.3.2016

Share on
Share on FacebookShare on LinkedInShare on Google+Tweet about this on Twitter