Siteerasin tässä blogissa syksyllä Turun Sanomia, joka kertoi, miten Laitilan Rautarakenne oli saanut Yhdysvaltain markkinansa avatuksi. Yhtiön toimitusjohtaja Henri Nurminen kertoo nyt, että bisnekset etenevät ja yrityksen yhdysvaltalainen maahantuoja on jo saanut ensimmäiset diilerinsä New Yorkin osavaltiosta.

Joulukuussa Nurminen pääsi kommentoimaan asiaa myös yhdysvaltalaismediassa. Merril Foto Newsin artikkelissa Nurminen kertoo, että mahdollisuus on sensaatiomainen. Maahantuojayrityksen omistaja Patrick Taylor on todella luottavainen bisneksen etenemiseen ja kehuu suomalaista laatua. Hänen mukaansa Japan koneet ovat muotoilultaan erinomaisia sekä turvallisia ja yksinkertaisia käyttää.

Metsa Machinen toimitusjohtaja Bob Nelson rakentaa suomalaiskoneille diileriverkostoa koko Amerikkaan ja toteaa, että kiinnostusta laitteisiin on joka puolella, jopa lämpimämmän ilmaston Texasissa.

Viimeisimmän IMF:n ennusteen mukaan Yhdysvaltain markkinat tulevat kasvamaan tulevina kahtena vuonna enemmän kuin missään kehittyneessä maassa. Jos sinunkin yrityksesi mielii isoille Yhdysvaltain markkinoille, tee Capteenin kanssa samanlainen myyntimatka kuin Laitilan Rautarakennekin teki.

Soita tai meilaa meille ja lähdetään heti suunnittelemaan kokonaisuutta.

Simo.lahtinen@capteeni.com
+1 641.451.1906
tai Suomen toimisto
0400 400 200

Share on
Share on FacebookShare on LinkedInShare on Google+Tweet about this on Twitter