Somerolainen öljypellavaa jalostava ja siitä terveysvaikutteisia ravintolisiä valmistava Elixi Oy otti Capteenin ® avukseen Yhdysvaltain markkinoille menoaan tukemaan. Yrityksen kolesterolia alentava ja verenpaineeseen myönteisesti vaikuttava ravintolisä on herättänyt Yhdysvalloissa todella vahvaa kiinnostusta ja ensimmäinen myyntisopimus tehtiin vain kuukauden ponnistelujen jälkeen viime viikolla.

Elixin toimitusjohtaja Ville Kauppinen kertoo, että Yhdysvalloissa on yli 40 miljoonaa henkilöä, joilla on ongelmia sekä korkean verenpaineen että korkean kolesterolin kanssa. Näistä lähes puolet eli 18 miljoonaa käyttää ravintolisiä verenpaineen hoitoon. Jo yhden prosentin markkinaosuus USA:ssa olisikin Elixille yli kymmenen miljoonan bisnes.

Viime viikolla solmittu myyntisopimus avaa Elixille viisi osavaltiota Yhdysvaltain luoteisosassa eli Washingtonin osavaltion ympärillä. Lisäksi Kauppiselle on jo sovittu kesäkuulle parikymmentä tapaamista muihin osiin Yhdysvaltoja. Elixin tuotteet kiinnostavat selvästi kaikkialla Amerikan mantereella.

Suomalainen pellavarouhe raaka-ainepohjana ei asiaa tuntemattomalle ole mikään ihmetuote, mutta kun asiaa katsoo tarkemmin voi nähdä, että se sisältää poikkeuksellisen paljon jo itsessään merkittäviä terveyteen vaikuttavia tekijöitä. Elixin Heartbene-valmisteen sisältämän Multibenen terveysvaikutuksista on vahva kliininen näyttö sekä verenpaineen että kolesterolin osalta. Vastaavia valmisteita ei ole markkinoilla idässä eikä lännessä.

Kun tuotteella on yksikin selkeä etu isoilla USA:n markkinoilla, silloin sillä on aina ISOT mahdollisuudet. Luontaistuote, lisäravinne- tai päivittäistavaramarkkinoilla ei tarvitse päästä heti isojen kauppaketjujen parhaille myyntipaikoille, vaan oleellista on löytää kumppaneita, jotka oikeasti oivaltavat tuotteen edut ja sitten oikeasti lähtevät aktiivisesti edistämään myyntiä. Kun erikoistuote hyväksytään ensin erikoisliikkeissä, se saa vähitellen jalansijaa laajemminkin.

Onko sinunkin yritykselläsi tuote, jolle Suomen markkinat ovat vähän pienet. Ota meihin yhteyttä, niin mennään ja katsotaan yhdessä isoja Amerikan markkinoita – ja hankitaan sinulle asiakkaita jopa satakertaisesti enemmän kuin Suomesta löytyy kuuna päivänä!

Soittele vaikka vielä tänään.

Simo.lahtinen@capteeni.com  tai
p. +1 641.451.1906.
Suomen toimisto p. 0400 400 200.

Share on
Share on FacebookShare on LinkedInShare on Google+Tweet about this on Twitter