Moni suomalaisyritys on huomannut Yhdysvaltain armeijan yhdeksi markkinoiden vaativimmista ostajista. Silti suomesta löytyy melko pieniäkin yrityksiä, jotka ovat Amerikan armeijan eri sektoreille myyneet palveluita tai tarvikkeita, kuten esim. Robonic, Marine Alutech ja Polartherm.

Suuri osa siitä tarjonnasta, jota yritetään myydä armeijalle, on omiaan myös palo-, pelastus- ja poliisiviranomaisten käyttöön. Näillä sektoreilla päättäjien tavoittaminen ja ostoprosessit ovat USA:ssa usein selvästi helpompia.

Ykkösblogissa mainitut luvut Amerikan poliisin budjetista  – poliisi 100 mrd dollaria ja vankilat 80 mrd – tarkoittavat, että pelkästään näiden kahden sektorin koko budjetti on Amerikassa yli kolme kertaa suurempi kuin Suomen valtiolla.

Poliisin ja vankilasektorin ohella palo- ja pelastusalan toimijat sekä isot ja pienemmät turvallisuusalan yritykset muodostava suomalaisten näkökulmasta melkein toisen valtiomahdin. Näille myymisellä moni suomalaisyritys tulee vielä hamkkimaan paljon. Pohjois-Amerikan turvallisuuspalvelumarkkinan koko oli vuonna 2008 noin 40 miljardia ja vuoteen 2019 sen odotetaan kasvavan yli 60 miljardiin dollariin.

Juuri nyt kun USA on elänyt kymmenen hyvää vuotta ja talous on viimeisimpienkin lukujen valossa edelleen hyvässä kasvussa myös turvallisuusalan toimijat panostavat uuteen. Maailman mahtavimmat alan toimijat haluavat olla teknologisen kehityksen aallonharjalla ja ovat nopeita ostajia.

Niin palo-, pelastus- kuin polisiisitoimienkin piiristä löytyy lukematon määrä erikokoisia organisaatioita, joilla on huomattavasti armeijaa notkeampi päätöksentekojärjestelmä ja ostokäytännöt. Vankiloistakin osa on yksityisiä, joten myös siellä voidaan tehdä nopeita päätöksiä.

Poliisi-, palo-, pelastus- ja turvallisuussektorit tarjoavat mahdollisuuksia suomalaisille niin materiaali- ja tarvike- kuin palvelupuolellakin. Meillä Capteenissa on jo hyviä kokemuksia esim. eri kaupunkien paloviranomaisten ja sheriffien toimistoihin tapaamisten buukkailusta. Kenen kanssa ja minkä kokoisessa USA:n kaupungissa sinä haluaisit tehdä kaupaa? Aloitetaanko miljardeja pyörittävästä New Yorkin poliisista vai parinsadan miljoonan dollarin budjettia pyörittävästä Orlandon poliisista? Vai etsitäänkö sinulle liideri, joka on tottunut tekemään kauppaa molempien kanssa?

Jos aihe kiinnostaa, soittele tai meilaa ja katsotaan asiaa eteenpäin.

Simo.lahtinen@capteeni.com  tai
p. +1 641.451.1906.
Suomen toimisto p. 0400 400 200.

Share on
Share on FacebookShare on LinkedInShare on Google+Tweet about this on Twitter