Yhdysvaltalaiset palvelualan yritysten tilausmäärät kasvoivat jyrkästi – kovinta tahtia kahteentoista vuoteen.

The Institute for Supply Management kertoi, että sen palveluja mittaava indeksi nousi syyskuussa 4,5 prosenttia elokuusta. Syyskuun lukemat olivat suurimpia sitten vuoden 2005 elokuun. Itseasiassa kaikkien 50 palvelusektorin lukemat kasvoivat. Palveluala on kasvanut yhteen menoon jo 93 kuukautta.

Kasvuluvut enteilevät yhä nopeampaa talouskasvua, minkä pitäisi johtaa uusien työntekijöiden vilkkaampaan palkkaukseen ja palkkojen kiihtyvään kasvuun.

Yhdysvaltain talous on vuoden 2008 laman jälkeen toipunut viimeiset yhdeksän vuotta hitaasti mutta vakaasti. Indeksistä voi havaita, että Harvey- ja Irma-hurrikaanit ovat häirinneet liiketoimintaa, mutta eivät ole pystyneet taittamaan kokonaiskasvua.

”Hyvin vahva raportti. Yllättävää, että indeksi nousi näinkin korkealle tasolle”, sanoo Anthony Nieves, ISM:n liiketoimintaa tutkivan komitean johtaja. ”Olosuhteet liiketoiminnalle näyttävät kaiken kaikkiaan hyviltä, jopa äskeiset hirmumyrskyt mukaan luettuna”.

Syyskuun kasvulukemat osuvat yksiin 4,2 prosentin talouskasvun kanssa, mikä on noin kaksi kertaa enemmän kuin kasvu on keskimäärin ollut laman jälkeisenä aikana. Useat ekonomistit – mukaan lukien Yhdysvaltain keskuspankki — tosin odottavat kasvun pysyvän tulevina vuosina lähempänä tuota kahta prosenttia.

Uusien tilausten määrä ja taloudellinen aktiivisuus kasvoivat molemmat viime kuussa, myös työllisyys parani hieman. Yksityisten palvelusektorin osuus on yli 70 prosenttia Yhdysvaltain työpaikoista. Siksi uutinen siitä, että syyskuussa työntekijöitä palkattiin enemmän kuin irtisanottiin, on erittäin tärkeä.

Lähde: US Today

Share on
Share on FacebookShare on LinkedInShare on Google+Tweet about this on Twitter