Yhdysvaltain rikkammat ja köyhimmät osavaltiot

Yhdysvaltain väestönlaskentavirasto julkaisi keskiviikkona uutta aineistoa vuoden 2015 väestötutkimuksestaan. Vuosittainen tutkimus kertoo, että kotitalouksien mediaanitulot nousivat 55 775 dollariin vuonna 2015, eikä yksikään osavaltio raportoinut tulojen laskemisesta. 39 osavaltiossa tulot kasvoivat selvästi ja 11 osavaltiossa tulotaso säilyi kutakuinkin entisellään. 24/7 Wall St. listasi kaikki 50 osavaltiota kotitalouksien mediaanitulojen perusteella. Vuositulot vaihtelevat Marylandin 75 847 dollarin ja Mississippin 40 593 dollarin välillä.

► Useimmissa suurituloisissa osavaltioissa on…

Lue lisää ja katso lista kärkiosavaltioista

Yhdysvalloissa ennätysmäärä miljonäärejä

Miljonäärejä on Yhdysvalloissa enemmän kuin koskaan. Spectrem Groupin raportti kertoo, että vuoden 2016 lopussa jo 10,8 miljoonaa yhdysvaltalaista omisti vähintään miljoonan dollarin edestä. Luku on suurempi kuin koskaan aikaisemmin ja miljonäärien määrä kasvoi edellisvuodesta neljälläsadallatuhannella.

Spectrem Groupin puheenjohtaja George Walperin mukaan miljonäärien määrän nousua selittää ennenkaikkea talouden elpyminen vuoden 2008 talouskriisin jäljiltä sekä Wall Streetin vilkastuminen Donald Trumpin valinnan johdosta.

► “Kotitalouksien ennätyslukemat heijastelevat…

Lue lisää miljonäärien määrän kasvusta

Varakkuus näkyy muuallakin kuin luksustavaroiden myynnissä

Yhdysvalloissa on miljonäärejä noin 220 kertaa enemmän kuin rikkaassa Suomessa. Tämä tarkoittaa väkilukuun rinnastettuna, että siinä kun Suomessa joka 116:s on miljonääri, niin Yhdysvalloissa heitä on suhteellisesti lähes neljä kertaa enemmän. Siellä useampi kuin joka kolmaskymmenes kansalainen kuuluu miljonääriluokkaan. Yli 25 miljoonaa dollaria omistavia superrikkaita Amerikassa on noin 250 kertainen määrä suomalaisiin superikkaisiin verrattuna.

► Ei ole vaikea osoittaa, että tällaiset erot heijastuvat kulutuskäyttäytymiseen ja premium-luokan tuotekysyntä Yhdysvalloissa on sekä absoluuttisesti että suhteellisesti paljon suurempaa kuin Suomessa. Suomalaiselle yrittäjälle hyvä uutinen on se, että…

Lue lisää varakkaiden ostotarpeista

Ota yhteyttä!

Simo J. Lahtinen

Simo J. Lahtinen, toimitusjohtaja
simo.lahtinen@capteeni.com
www.capteeni.com

Capteenin yhteystiedot Suomessa: 
Capteeni Oy
Hatanpään Valtatie 24,
33100 Tampere
Puh. 0400 400 200

Yhteystiedot Yhdysvalloissa:
Capteeni LLC, Chicago
Tel +1 641.451.1906
Capteeni Regional Offices: Philadelphia
Tel +1 715 529 4645, Melbourne, Tel +1 641 451 1906

Share on
Share on FacebookShare on LinkedInShare on Google+Tweet about this on Twitter