Suomen tiedotusvälineissä (mm. Helsingin Sanomat 3.12.) on taas näin joulun alla ollut kirjoituksia amerikansuomalaisista. Täällä asuvat suomalaiset nousevat esiin usein myös luonnonkatastrofien yhteydessä. Yle ja ulkoministeriö kertoi esim. hirmumyrsky Irman yhteydessä, että Floridassa asuu 25 000 suomalaista.

Ylen artikkelin mukaan suosittuja floridansuomalaisten eläkeläisten asuinpaikkoja ovat muun muassa Lantana ja Lake Worth. Näillä alueilla monia palveluita saa jopa suomen kielellä. Nuoremmat suomalaiset ovat Floridassa hakeutuneet asumaan esimerkiksi Fort Lauderdaleen ja West Palm Beachiin.

Kaikkiaan suomalaisia tai suomen sukuisia asuu Ancestry ja Ethinity in America –julkaisun mukaan Pohjois-Amerikassa yli 800 000: Yhdysvalloissa 680 000 ja Kanadassa 140 000.

Osavaltiotasolla heitä on eniten Michiganissa, kaikkiaan 68 000 henkeä. Toiseksi eniten suomensukuisia löytyy Minnesotasta, sieltäkin 64 000. On heitä muuallakin Amerikassa – kaikkiaan viidestätoista osavaltiosta löytyy yli viisituhatta suomalaistaustaista.

Liike-elämässä menestyneitä ”suomalaisia” ovat mm. General Motorsin toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana toimiva Mary Barra sekä Mike Markkula, joka toimi 80-luvulla Applen rahoittajana ja toimitusjohtajana. Hän kantaa kuulemma edelleen lisänimeä ”Applen nro 3”. Yahoon toimitusjohtajana vielä äskettäin työskennellyt Marissa Mayer on hänkin juuriltaan suomalainen.

Alla luettelo niistä osavaltioista, joissa on suomensukuisia yli 5000.

suomalaiset-amerikassa

Lähteet: Ancestry & Ethnicity in America ja Yle.fi/uutiset 10.9.2017.

Share on
Share on FacebookShare on LinkedInShare on Google+Tweet about this on Twitter