Kuluttajaluottamus vahvistaa kysyntää

Suomen vienti Yhdysvaltoihin yhdeksän prosentin kasvussa

Suomen tavaravienti Yhdysvaltoihin kasvoi Tullin ulkomaankauppatilastojen mukaan yhdeksän prosenttia tammi-elokuussa 2017 vuoden 2016 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna ja oli arvoltaan 2,7 miljardia euroa. Tuonti Yhdysvalloista jäi tammi-elokuussa 1,3 miljardiin euroon, eli viisi prosenttia edellisvuoden vastaavaa ajankohtaa pienemmäksi.

► Vuonna 2016 sekä viennin että tuonnin arvo kasvoi neljä prosenttia vuoteen 2015 verrattuna. Eurostatin mukaan…

Lue lisää USA-viennin kasvusta

 

Yhdysvaltain interaktiivinen tullitietokanta

Yhdysvaltain harmonisoidussa tullijärjestelmässä (HTS) on tulliluokat käytännössä joka asialle. HTS on tullien säännöstö, joka on samaa kokoluokkaa kattavan sanakirjan kanssa.

Jokainen tuote on luokiteltu tarkasti sille sopivaan tulliluokkaan. Esimerkiksi voi ottaa vaikkapa miesten puvun. Luokkitteluasiantuntijoiden täytyy määritellä, onko puvussa laskokset. Onko puku tehty esimerkiksi Israelilaisesta villasta, koska joillakin mailla on tullivapaus tietyille tuotteille? Entä missä puku sitten on valmistettu, ja onko sen vuorauksessa synteettisiä kuituja? Vasta näiden vastausten selvittyä, vaatteelle löytyy tarkasti oma tulliluokka.

► Yhdysvaltain kansainvälisen kauppakomission tullitietokanta on interaktiivinen tietokanta, josta voi etsiä arvioidun tullin…

Lue lisää tietokannasta täältä

 

Yhdysvaltain kuluttajaluottamus ennätyslukemissa ja kauppa käy

Uuden presidentin virkaanastumisen jälkeen oli Suomenkin lehdistössä paljon pohdintaa siitä, tuleeko suomalaisyritysten vienti hankaloitumaan. Kuten tullin tilastot kertovat, muutoksia vientimäärissä on tänäkin vuonna tapahtunut, mutta positiiviseen suuntaan.

Uusi yritysveron aleneminen vaikuttaa sekin myönteisesti vakavissaan Amerikkaan menevien suomalaisyritysten mahdollisuuksiin. Vero päätettiin alentaa 35 prosentista 21 prosenttiin.

► Kuluttajien luottamus on ennätyskorkealla ja amerikkalaisten kaupantekointo näkyy konkreettisesti myyntimatkoillamme suomalaisten kanssa…

Lue lisää kuluttajien luottamuksesta ja kaupasta

 

Ota yhteyttä!
Simo J. Lahtinen

Simo J. Lahtinen, toimitusjohtaja
simo.lahtinen@capteeni.com
www.capteeni.com

Capteenin yhteystiedot Suomessa: 
Capteeni Oy
Hatanpään Valtatie 24,
33100 Tampere
Puh. 0400 400 200

Yhteystiedot Yhdysvalloissa:
Capteeni LLC, Chicago
Tel +1 641.451.1906
Capteeni Regional Offices: Philadelphia
Tel +1 715 529 4645, Melbourne, Tel +1 641 451 1906

Share on
Share on FacebookShare on LinkedInShare on Google+Tweet about this on Twitter