Juuri päättynyt Capteenin asiakkaalle järjestämä myyntimatka Yhdysvaltoihin onnistui erinomaisesti. Matka suuntautui kymmeneen osavaltioon. Asiakas valmistaa lisävarusteita liikkuviin työkoneisiin. Matka alkoi Keskilännestä Wisconsinin osavaltiosta. Lisäksi vierailtiin Minnesotassa, Iowassa, South Dakotassa, North Carolinessa, New Yorkissa, Pennsylvaniassa, Kaliforniassa, Ohiossa ja Michiganissa.  Matka kesti 13 päivää. Matkan aikana tavattiin 18 yritystä.  Tavatuista yrityksistä on asiakkaan mukaan mahdollista saada tilauksia 400 000 – 800 000 dollarin arvosta.  Kauppojen toteutuessa matkan kustannukset pyyhkiytyvät kerta heitolla pois, yritys saa markkinat auki sekä jopa tuntuvaa voittoa.

Capteeni teki markkinakatsaukseen pohjautuvan aluevalinnan, mistä osavaltiosta kannattaa lähteä liikkeelle. Tässä projektissa kysyntää löytyi eniten Wisconsinissa, mistä lähdettiin liikkeelle.  Sen jälkeen Capteeni koulutti asiakasta yhdysvaltalaiseen kulttuuriin ja liiketoimintatapoihin.  Sitten Capteenin amerikkalaiset asiantuntijat sopivat 18 myyntitapaamista kahden viikon ajalle.  Matkalla oli mukana Capteenin amerikkalainen myyntipäällikkö tuomassa lisää uskottavuutta asiakkaalle sekä tehostamassa myyntineuvotteluja.  Koko projekti kesti viisi kuukautta.

Jos haluat saada myyntiä Yhdysvalloista viidessä kuukaudessa, niin ota yhteyttä

Sanna Kalliola
040 410 1727
sanna.kalliola@capteeni.com

Share on
Share on FacebookShare on LinkedInShare on Google+Tweet about this on Twitter