Vuosien varrella pienyritykselläni on ollut ylä- ja alamäkiä. Talous romahti. Jakelijani meni konkurssiin.  Menetin arvokkaita työntekijöitä ja vuokrasopimukseni. Oikeastaan koko kirjanjulkaisuala muuttui sinä aikana, minkä olen alalla ollut (olen julkaisija).

Olen täällä kuitenkin vielä 25 vuotta myöhemmin. Mutta mikä on salaisuuteni pienyrityksen menestykseen? Niitä on oikeastaan 11:

1: Ennen kuin aloitat, sinulla täytyy olla melko selkeä idea, mitä olet tekemässä. Yrityksen johtaminen ei ole mikään yhdeksästä viiteen -työ. Sillä on myös paljon, jos ei eniten, tekemistä myymäsi tuotteen tai palvelun laadun kanssa. Sinun on työskenneltävä pitkään, ahkerasti ja viisaasti. Oppia uusia asioita. Puolet uusista yrityksistä lopettavaa toimintansa ensimmäisen viiden vuoden aikana. Usein syynä on se, että yrittäjä ei ole tajunnut, kuinka paljon aikaa, kuluja ja epävarmuutta yrittäjyyteen sisältyy.

2: Ennen kuin avaat ovet, laita asiakkaasi jonoon. Joskus se tarkoittaa pienestä aloittamista – olemalla kotikokki ennen ruokapalvelua, ruokarekka ennen ravintolaa. On hyvä, jos pystyt tekemään töitä yrityksesi eteen samalla, kun käyt vielä päivätöissä.

3: Kerää rahaa niin paljon säästöön kuin pystyt. Yksi Rhondan säännöistä on: ”Asiat vievät enemmän aikaa ja maksavat odotettua enemmän.” Ensimmäisten vuosien aikana yrittäjänä sinulla luultavimmin tulee olemaan pienet tulot ja suuret menot. Selvitä taloudellinen tilanteesi ennen kuin ryhdyt markkinoimaan, niin tiedät millaiset luotonsaantimahdollisuudet sinulla on.

4: Ole säästeliäs. Varsinkin ensimmäisinä vuosina, säästä jokainen sentti. IT-buumin aikana olin pienen alkavan yrityksen neuvonantajana. Yritys joka käytti 15 000 dollaria kuussa PR-toimintaan. Hui! Yritys lopetti toimintansa alle vuoden kuluttua.

5: Sopeudu uuteen. Yritykseni on kehittynyt vuosien saatossa. Ensin olin yritystoiminnan kehittämisen konsulttina. Sitten minulle ehdotettiin kirjan kirjoittamista yritystoiminnan suunnittelusta, ja kolumnien kirjoittamista. Sen jälkeen perustin internet-yrityksen. Lopulta minusta tuli julkaisija. Luon ja julkaisen kirjoja, suunnittelen tietokoneohjelmia ja kasvatan yrityksiä. Selvitäksesi sinun täytyy pystyä omaksumaan muutos.

6: Pidä asiakkaasi. Kuulostaa ilmiselvältä, mutta aivan liian usein pienyritykset käyttävät paljon aikaa asiakkaiden houkutteluun, muttei niinkään asiakassuhteiden ylläpitoon. Palvele nykyisiä asiakkaitasi hyvin. Pidä heihin yhteyttä. Tarjoa heille alennuksia. Ymmärrä, että he ovat sinun leipäsi ja voisi. Pidä asiakassuhteitasi yllä, jos haluat pitää yritystäsi yllä.

7: Palkkaa hyviä työntekijöitä. Pitkän aikaa en halunnut ryhtyä esimieheksi, mutta nyt toivon, että olisin palkannut aputyövoimaa aikaisemmin. Älä palkkaa ketä tahansa: hae hyvää asennetta, työetiikkaa ja tarvittuja taitoja. Hyvällä avulla on vipuvaikutus aikaasi ja taitoihisi. Tämä on osasyy siihen, miksi olen vielä täällä ja miksi yritykseni kasvoi.

8: Puhu jollekin. Alussa voi olla yksinäistä, etenkin jos johdat yhden hengen yritystä. Etsi joku, jonka kanssa voit jakaa työhuolia, kysyä neuvoa, pallotella ideoita ­-ei kuitenkaan työntekijää eikä kumppania. Kokenut työtoveri voi auttaa sinua pitämään yrityksesi menestysten ja takaiskujen vuoristoradalla tasapainossa.

9: Lataa omaa akkuasi. Itsellesi työskentely on uuvuttavaa ja joskus myös lannistavaa. Pidä taukoja, tarkastele tavoitteitasi, opi uusia asioita. Olet itse oma yrityksesi, panosta siis itseesi.

10: Inhoa muille työskentelyä. Täytyy myöntää, että tämä on merkittävä osa sitä, miksi olen vielä täällä. Ei väliä, kuinka kova olen itselleni pomona, kuinka stressaavaa yrityksen johtaminen on, en vain halua tehdä töitä kenellekään muulle.

11: Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, usko itseesi. Vaikeina aikoina, joita väistämättä tulee, kannattaa tehdä jotain, minkä tunnet tärkeäksi. Minut pitää mukana menossa usko siihen, että voin tehdä muutoksen muissa ihmisissä. Olen onnellinen siitä, että monet lukijat ovat kertoneet minun saaneen aikaan heissä muutoksen. Se voi lopulta olla suurin syy siihen, miksi olen vielä täällä.

Lähde: US Today

 
Kauppaa tulossa yli 500 000 € heti ensimmäisellä myyntimatkalla USA:aan…

Share on
Share on FacebookShare on LinkedInShare on Google+Tweet about this on Twitter