1. Ihmiset luottavat kontakteihinsa ja arvostettuun sisältöön enemmän kuin mainoksiin.

Tiesimme jo vuosia sitten, että ihmiset välttelevät perinteisiä mainoksia. Vuodelta 2015 olevan mukaan neljä luotetuinta mainonnan lähdettä olivat tutut ihmiset, brändien sivustot, pääkirjoitukset ja arvostelut. Mainokset ovat listan loppupäässä, eikä tämä fakta ole siitä muuttunut.

Itseasiassa 30% internetin käyttäjistä odotetaan käyttävän mainosten estäjiä tämän vuoden loppuun mennessä. Tämä tarkoittaa, että perinteiset mainokset eivät edes saavuta 30% mahdollisesta kohderyhmästään. Tarkoittaako tämä siis, että markkinoijien tulisi luopua mainoksista kokonaan? Ei välttämättä.

Mainoksille saattaa vielä olla tilaa, mutta niiden tulee olla paremmin kohdistettuja ja hyödyllisempiä kuluttajalle. Tämän takia näemme rahaa menevän enemmän sisältömarkkinointiin, vaikuttajamarkkinointiin, suosittelumarkkinointiin ja muihin tapoihin, joiden on tarkoitus tuottaa arvoa yleisölle. Tämä ei tule muuttumaan ennen kuin mainoksista tulee hyödyllisempiä asiakkaalle.

2. Luovuus erottaa menestyvät markkinoijat muista

Ihmiset ovat jo pitkään sanoneet, että printtimarkkinointi on kuollutta mutta otetaan vaikka esimerkiksi yritys, joka käytti tietokoneohjelmaa kerätäkseen asiakkaiden osoitteita ja alkoi lähettää heille printattuja uutiskirjeitä. Kuvitelkaa. MailCampin ja HubSpotin aikaan tämä yritys kulki vastavirtaan ja käytti ylimääräistä rahaa tehdäkseen markkinointinsa vanhanaikaisella tavalla. Oli myös yllättävää, että tämä yritys oli erittäin menestynyt – mutta miksi?

Yksinkertaisuudessaan tämä yritys näki mahdollisuuden tehdä jotain erilaista, kun muut olivat muuttuneet digitaalisiksi. Ei ole tärkeintä ajankohtaistaa kysymystä, pitäisikö yritysten lisätä printtimarkkinointiaan tai tehdä jotain vain siksi, että se on epätavallista ilman, että se vaikuttaa heidän yleisöönsä. Heidän tulisi harkita integroituja markkinointikampanjoita ja luovia jakelun keinoja, jotka keskittyvät tapoihin saada sellaisen yleisön huomio, jota heidän alansa kilpailijat eivät välttämättä huomioi.

3. Voittava markkinointi ei tunne rajoja.

Yritykset, jotka rakentavat esteitä osastojensa väliin, tulevat epäonnistumaan. Johtavat yritykset rakentuvat yhdessä työskentelevistä osastoista. Koukuttavan sisällön luominen ei ole pelkkää markkinointia. Hyvä sisältö tarvitsee yrityksen muita osastoja, ja tuloksena on parempaa osaamista, pienempiä kuluja ja parempia suhteita kuluttajiin.

4. On elintärkeää ymmärtää kuinka asiakkaasi kommunikoivat.

Asiantuntijat tekevät ennusteita siitä, kuinka asiakkaat toimivat tulevaisuudessa. Jotkut analyytikot uskovat, että lähes puolet hauista tehdään puhehaulla vuoteen 2020 mennessä.

5. Avuliaisuus ja alkuperäisyys luovat parempia suhteita kuin teknologia ja automaatio

Markkinoinnin automatisoituminen ja teknologisoituminen eivät tule loppumaan. Ne edistävät markkinoijien tehokasta myyntiä, parempien valintojen tekemistä ja säästöjä. Nämä edistysaskeleet tapahtuvat kuitenkin joskus sen kustannuksella, että suhteet asiakaskuntaan jäävät heikommiksi.

Vaikka automaatio suorittaakin tavalliset tehtävät, on tärkeää muistaa lisätä persoonallisuutta ja tarjota apua tarvittaessa.

Lähde: Forbes

 
Yhdysvaltojen venealalla lupaavat kasvunäkymät >

Share on
Share on FacebookShare on LinkedInShare on Google+Tweet about this on Twitter