Whole Foods julkaisi juuri ennusteensa vuoden 2019 ruokatrendeistä antaen kuluttajille vilauksen ruoan ja juoman tulevaisuuteen. 26 asiantuntijan paneeli on neljän vuoden ajan kokoontunut ennustaakseen oman alansa sekä koko ruokamaailman tulevaisuutta.

Nämä asiantuntijat vaihtelevat pääsommalieereistä ja globaaleista juomanostajista vanhempiin R&D kulinologeihin, Whole Kids-säätiön puheenjohtajaan, tuotannontarkastajaan, sisätautilääkäriin ja globaaliin lihaostajaan.

On todettava, että nykyisin Amazonin omistama Whole Foods -ketju on tuottanut suurimman elintarviketrendin vuosikymmeniin: He ovat herättäneet aikaisemmin hiljaisen alan ja elvyttäneet sen siten, että sekä suuret että pienet ketjut ovat muuttaneet suhdettaan elintarvikekauppaan. Amazon/Whole Foods on myös vetänyt puoleensa uusia lahjakkuuksia, kuten ihmisiä Ive League –yliopistoista jotka eivät ehkä koskaan ole ajatelleet uraa elintarvikealalla. Whole Foods on tuonut muita ruokakauppiaita samalle polulle. Yksi suurimmista vuoden 2019 trendeistä tulee olemaan Amazon/Whole Foods- ketjun seuraaminen, ja mihin se meidät seuraavaksi johtaa.

Tässä Whole Foodsin top 10 ruokatrendit vuodelle 2019:

1) Tyynenmeren maut on huipputrendi. Whole Foods on ilmoittanut, että sen Market- ja 365 Everyday Value -brändit julkaisevat uuden tuotesarjan, jonka inspiraatio on tullut Tyynenmeren rantojen hedelmistä, kuten guavaviinietikka, hiilihapollinen ananas-passionhedelmä-kivennäisvesi, mangovanukassekoitus ja passionhedelmä-kookospähkinä-jäädykepatukat. Se uskoo myös kotien ja ravintoloiden ruokalistoille ilmestyvän aamiaisista illallisiin uusia aineksia kuten longganisa (filippiiniläinen possumauste), kuivattu katkarapu, seepia ja katkaraputahna.

2) Probiootit ovat olleet nyt jo muutaman vuoden trendinä, mutta Whole Foods ennustaa niiden pääsevän pian pois pakastehyllystä. Uudet probioottien lajit, kuten Bacillus coagulans GBI-30 ja Bacillus coagulans MTCC 5856, tekevät säilyvämpien tuotteiden valmistamisen mahdolliseksi ja alkavat ilmestyä ruokahyllyihin myslien, kaurahiutaleiden, pähkinävoiden, keittojen ja ravitsemuspatukoiden kanssa.

3) Whole Foods tätä trendiä nimellä Phat Fats.  Se perustuu keto-, paleo-, jyvätön- ja pegan (eli paleo +vegan) -dieettien kasvavaan suosioon. Kuluttajat ovat vieroksuvat rasvaa, joten korkeaproteiinisten ja matalahiilihydraattisten dieettien suosio jatkuu ja jopa laajenee uusille alueille kaupoissa kuten esimerkiksi välipalapatukoihin, kaikenlaisiin välipaloihin, vegaanikahveihin, kookosrasvatäytteisiin suklaisiin ja jopa uusiin makeasta suolaisiin vaihteleviin ghee-makuihin. Asiantuntijoiden mukaan rasva on tulossa isosti takaisin.

4) Vielä yksi trendi ovat uudet jäätelöt ja jäädytetyt jälkiruuat, joissa on suolaisia kierteitä tai käsintehtyjä juustoja.

5) USA:n Senaatin enemmistöjohtaja Mitch McConnell sanoi äskettäin, että hampun kasvatuksen laillistaminen USA:ssa tulee osaksi uutta maatalouslakia.  Siksi myös hampun tutkijat voivat hakea rahoitusta ja viljelijät voivat vakuuttaa satonsa.  Whole Foods ennustaa, että nykyinen tilanne (hamppua kasvatetaan Kanadassa ja sitä voidaan myydä esimerkiksi hamppuöljynä, -siemeninä ja muiden ruokien ja juomien aineksena) muuttuu monipuolisemmaksi, kun tutkijat löytävät uusia hyötyjä kasvin muista osista, koska kuluttajien kiinnostus kannabikseen jatkaa kasvamistaan.

6) Kasvipohjaiset ruoat ovat olleet nousussa jo monta vuotta, mutta Whole Foodsin asiantuntijat ennustavat, että entistä useampi tutustuu kasvipohjaisiin tuotteisiin. Heidän suunsa janoavat seikkailua ja haluavat taukoa lihasta, etsien maukkaita umami-makuja ruokiinsa. Sen jälkeen kasvipohjaiset ruuat uhkaavat lihan valta-asemaa välipaloissa, jotka perustuvat kuivattuun lihaan, pekoniin ja makkaraan. Pakasteruoka on myös kasvisruuan trendi ja siihen kuuluu mm. uusia avokadoja, hummusta, tahinia ja kookosvettä sisältäviä herkkuja.

7) Meren vihreät ovat myös trendi vuonna 2019. Odotamme näkevämme merilevävoita, levänuudeleita, lumpeesta valmistettuja ruokia, levistä tehtyä kasvipohjaista tonnikalankorviketta, rapeaa lohennahkaa ja kuivattua levää.

8) Paketointi on edelleen yksi kestävän kehityksen suurimmista ongelmista – mutta Whole Foods näkee tuotemerkkien vaihtavan kompostoitavampiin paketointeihin. Se näkee myös painotuksen uudestaan käytettävissä paketeissa, kun osastot kannustavat tuomaan oman kasvispussin mukanaan. Lisäksi perinteiset kertakäyttöpakkaukset ovat muuttumassa monikäyttöisiksi ja kompostoitaviksi. Tällaisia ovat mehiläisvahasta tehdyt kääreet sekä vahakankaiset ja silikoniset vaihtoehdot tavallisille muovisille voileipien ja välipalojen paketoinneille.

9) Innova Market Insights, joka analysoi uusien ruokien ja juomien lanseerauksia selvittääkseen ruoka-alan trendejä kutsuu välipalaistamiseksi sitä, että ihmiset uudelleenmäärittelevät välipalan merkityksen. Innova näyttää, että viimeisten viiden vuoden aikana välipaloiksi kutsutut tuotteet ovat kasvattaneet markkinoitaan 10%:n vuotuisella vauhdilla maailmanlaajuisesti. Whole Foodsin asiantuntijat ovat yksimielisiä siitä, että välipalat ovat kasvussa. He mainitsevat esimerkkeinä lihanaposteltavat sekä juustokeksit ja näkevät, että trendi vie meidät takaisin lapsuuteen ja käsintehtyihin Amerikan klassikoihin kuten juusto- ja maapähkinävoileipiin.

10) Whole Foodsin viimeinen trendi keskittyy kuluttajaan, joka haluaa ostaa omien arvojensa mukaisia tuotteita. Trendin mukaan yhä useammat ostajat tukevat brändejä, jotka ovat sitoutuneet luonnonsuojeluun ja eläinten hyvinvointiin, ovat naisten omistamia ja tukevat ohjelmia köyhyyden poistamiseksi maailmasta.

Lähde: Forbes

 
Kuinka US Market Entry –budjetointi kannattaa tehdä? >

Share on
Share on FacebookShare on LinkedInShare on Google+Tweet about this on Twitter