Ensi vuonna tähän aikaan vuodesta kaikki haluavat kertoa ennusteensa tulevasta vuodesta ja toivoa, ettei viime vuoden pieleen mennyttä ennustetta muistettaisi, mutta onnistuneet ennusteet toivotaan muistettavan. Tässä on Amerikan seitsemän parasta rakennusalan trendiä vuodelle 2019.

1. Automaatio (sisältää 3D-printtauksen ja automaattisesti toimivat laitteet): Automaatio ei luultavasti tee valtavaa nousua vielä vuonna 2019, mutta se tulee tapahtumaan pian. Jos sinulla on mahdollisuus, vieraile automaattisella kokoonpanotehtaalla ja katso, mihin robotit pystyvät. Robotit ovat suuri trendi, sillä niiden sairastumisesta, loukkaantumisesta tai kyvykkyydestä ei tarvitse huolehtia.

2. Työvoima: Oikeanlaisten ihmisten löytäminen tulee aina olemaan haaste. Ei ole yllättävää, että työvoimapulan kasvaessa palkat nousevat ja houkuttelevat alalle lisää työntekijöitä. Toinen palkkoja kasvattava tekijä on betonityöntekijöiltä vaadittavan taitotason nouseminen. Pyrimme kohti kapeammin ja korkeammin koulutettua työvoimaa.

3. Elementtirakentaminen: Britit kutsuvat hybridirakentamiseksi betonielementtien ja paikalla valettujen rakenteiden yhdistämistä. Se yhdistää molempien rakentamistapojen parhaat puolet ja on kasvussa. Myös muiden esivalmistettujen rakennuskomponenttien käyttö kasvaa. Kehitys liittyy myös trendiin nro 2, koska se vähentää kentällä tarvittavien työntekijöiden määrää.

4. Informaatio: Betonirakentajat siirtyvät vain tiettyihin tehtäviin sopivien teknologioiden käytöstä mobiiliratkaisuihin, jotka mahdollistavat reaaliaikaisen ja tarkan informaation hyödyntämisen. Rakentamisen tehokkuus voi kasvaa jättiharppauksen integroitujen ja intuitiivisten ohjelmistojen asioista. Ne eivät tuota vain numeroita, vaan helposti ymmärrettävää tietoa oikeiden päätösten tueksi. Täydellisesti yhdistetty työmaa on nyt mahdollinen.

5. Tiimityö/Tuottavuus: Tehokas työskentely tuottaa tulosta. Ne työntekijät, jotka oppivat työskentelemään hyvin vastuullisen rakentajan, alihankkijoiden ja omistajien kanssa, saavat korkeita marginaaleja, ja ne, jotka eivät opi, joutuvat tien sivuun. Lean-periaatteen mukaiset rakennusmetodit, jotka kehittävät projektiryhmää jatkuvasti, ovat osa tuottavuuden kehittämistä.

6. Puusta rakentaminen: Vaikka puhummekin betonialan puolesta, puuta tullaan aina käyttämään rakennuksissa. Ihmiset pitävät puusta. Betonialanalan tulisi keskittyä omiin vahvuuksiinsa, joita on paljon.

7. Joustava rakentaminen: Vuonna 2017 USA:ssa tapahtuneiden luonnonkatastrofien herättäminä omistajat etsivät järjestelmiä, jotka selviävät hurrikaaneista, tulipaloista ja maanjäristyksistä. Betoni on hyvä vastaus tähän tarpeeseen. Se sopii asuntoihin ja muuhun rakentamiseen sekä infrastruktuuriin. On tärkeää, että betoni-infrastruktuuri suunnitellaan ja rakennetaan kestämään korroosiota – ja sen me osaamme kyllä! Rakentakaamme betonirakenteita jotka säilyvät täällä vielä pitkään senkin jälkeen, kun meitä ei enää ole.

 

Lähde: Concreteconstruction
Top 10 ruoka- ja juomatrendiä vuonna 2019 >

Share on
Share on FacebookShare on LinkedInShare on Google+Tweet about this on Twitter