Jopa 25 000 päivittäistavarakaupasta ympäri Amerikkaa tavaraa toimittava Instacart on julkistanut suunnitelmansa palkata 300 000 uutta täysipäiväistä ja itsenäistä työntekijää seuraavan kolmen kuukauden aikana vastatakseen koronaviruksen tuomaan ennennäkemättömään kysyntään.

  • Instacartin tilausten volyymi on kasvanut 150% vuodentakaisesta viime viikkojen aikana ja tilaukset ovat myös keskimäärin 15% suurempia, Instacart kertoo.
  • Alusta antaa asiakkaille mahdollisuuden tehdä lähikaupoissa netin välityksellä ostoksia, jotka toimitetaan suoraan kotiovelle useimmiten 24 tunnin kuluessa. Näin ihmiset voivat samanaikaisesti pitää toisiinsa etäisyyttä ja olla karanteenissa mutta tehdä myös ostoksia lähikaupassaan.
  • Suurin palkkaustarve on Kaliforniassa, missä Instacart tarvitsee 54 000 uutta työntekijää, kun taas seuraavana tulevassa New Yorkissa työntekijöitä tarvitaan 27 000 lisää.
  • Instacart toimii samankaltaisesti kuin Uber, mutta tarjoaa päivittäistavaran toimitusta. Sen työntekijät hankkivat ja toimittavat ostokset asiakkaille itsenäisesti puhelinsovelluksen avulla. Instacart ei itse maksa työntekijöilleen palkkaa tai tarjoa terveydenhuoltoetuuksia.
  • Tavarantoimituksen jättiläinen sanoo, että sen työntekijät ovat oikeutettuja sairaslomaan, johon kertyy päiviä työnteon myötä ja Covid-19:sta sairastuneet sekä terveysviranomaisten karanteeniin asettamat työntekijät saavat 14 vuorokauden sairasloman.
  • ”Ihmisten etsiessä nopeita ja joustavia työmahdollisuuksia toivomme, että Instacart voi olla lisätulojen lähde mahdollisimman monelle samalla kun autamme ihmisiä tekemään ostoksia”, sanoo Instacartin toimitusjohtaja ja perustaja Apoorva Mehta Instacartin työntekijöille.

 Taustaa: Päivittäistavaran kysyntä on noussut Yhdysvalloissa ennennäkemättömän korkealle ja pitkään säilyvien elintarvikkeiden, kuten kuivapapujen ja tonnikalasäilykkeiden kysynnät ovat nousseet viime viikolla (Nielsenin mukaan) jopa 230% ja 142%, koska ihmisiä kehotetaan pysymään kotona ja välttämään sosiaalisia kontakteja, mikä on johtanut myös ravintoloiden pakollisiin ja vapaaehtoisiin sulkemisiin. Instacart ja vastaavanlaiset palvelut etsivät nyt uusia työntekijöitä vastatakseen kysyntään, mikä on tavaraläheteille sekä varastojen ja kauppojen työntekijöille vakava terveysriski, koska heidän täytyy liikkua julkisilla paikoilla, jotta maksavat asiakkaat voisivat pysyä kotona.

Goldman Sachsin ekonomistin mukaan 2,25 miljoonaa yhdysvaltalaista voi menettää koronan takia työpaikkansa. Maan työvoimatoimisto ilmoitti, työttömyyden nousseen viime viikolla 70 tuhannella, nostaen työttömyyden 281 tuhanteen, mikä on nopeampi muutos kuin vuoden 2008 talouskriisissä, kertoo New York Times.

Lähde: Forbes

Share on
Share on FacebookShare on LinkedInShare on Google+Tweet about this on Twitter