Yhdysvaltain kongressin 117. kokoonpano on aloittanut edustajainhuoneen niukalla demokraattienemmistöllä ja senaatin paikkojen mentyä tasan, jolloin virkaanastujaispäivästä alkaen varapresidentti Kamala Harrisin ääni ratkaisee. Demografisesti edustajainhuone kuin senaattikaan eivät paljoa eroa edellisestä. Esimerkiksi selvä enemmistö sekä edustajainhuoneen jäsenistä että senaattoreista on kristittyjä.

Pew Research Centerin mukaan 88% 531:stä kongressiedustajasta tunnustaa jotakin kristinuskon suuntausta. Suurin ryhmä on protestantit, joita on runsaat 55% kaikista kongressiedustajista, minkä jälkeen tulevat katoliset vajaalla 30 prosentilla ja seuraavana ovatkin juutalaiset, joita taas on hieman yli 6% kongressin jäsenistä.

Tämä uskonnollinen rakenne on lähes identtinen verrattuna 116. kongressiin. Suurin muutos oli kuudentoista jäsenen nousu määrittelemättömissä tai muissa protestanteissa. Muiden uskontokuntien ja -suuntausten määrä muuttui vain vähän tai ei ollenkaan, mihin tärkeänä syynä on se, että 464 edustajaa istui jo edellisessä kongressissa ja valittiin nyt uudelleen.

Eniten uskonnollisia eroja on demokraattipuolueessa. Kun noin 99% republikaaniedustajista ilmoittautuu kristityiksi, on demokraateilla vastaava luku 78%. Molemmat prosenttiosuudet ovat kuitenkin reilusti yli kansallisen osuuden, koska amerikkalaisista kristittyjä on noin 65 prosenttia.

Pew:n mukaan kongressin uskonnollinen edustus ei ole itseasiassa muuttunut kovinkaan paljoa 60 vuoteen. Kristinusko on yhä hallitseva uskonto, johon kuuluu selvä enemmistö kongressiedustajista. Kuuden vuosikymmenen aikana on tosin nähty katolisten edustajien lisääntyminen protestanttien kustannuksella. Katolisten määrä on kongressissa kasvanut noin puolella samaan aikaan kun protestanttien määrä on vähentynyt.

117. kongressin uskonnollinen kokoonpano

Edustajainhuoneen ja senaatin paikat uskonnon mukaan

200121-2

Lähde: Statista

Share on
Share on FacebookShare on LinkedInShare on Google+Tweet about this on Twitter